VISIO JA ARVOT

TIETOJA FOGMAKERISTA

Fogmaker International AB on jo vuodesta 1995 kehittänyt, valmistanut ja markkinoinut korkeapaineiseen vesisumuun perustuvia sammutusjärjestelmiä moottoritiloihin.

MITEN KAIKKI ALKOI

Fogmakerin matka alkoi Etelä-Ruotsista Växjöstä, kun ilmeni tarve kehittää ralliautoihin riippumaton sammutussäiliö. Keksijä Kennerth Samuelsson rekisteröi Fogmaker-nimen vuonna 1995, mutta liiketoiminta alkoi kasvaa vasta vuonna 2004, kun Fogmaker eteni linja-automarkkinoille.

Fogmakerilla on Växjössä sadan työntekijän tutkimus-, kehitys- ja tuotantolaitos. Toiminnallemme on myönnetty sertifioinnit ISO9001:2015, ISO14001:2015 ja IATF 16949. Vuosittainen liikevaihtomme on 40 miljoonaa euroa, ja olemme jatkuvan kasvun uralla.

1.12.2022 Fogmakerista tuli osa Dacke Industri -yritysryhmää. Dacke Industri on pitkäaikainen omistaja, joka sijoittaa innovatiivisiin teknologiayrityksiin valikoiduilla markkinasegmenteillä, joilla on kehityspotentiaalia. Dacke Industri on ollut Nordstjernanin omistuksessa tammikuusta 2016 lähtien, ja sillä on eri puolilla maailmaa 19 tytäryhtiötä, joissa on yli 1 900 työntekijää.

Olemme ylpeitä asiakkaidemme luottamuksesta: lähes 300 000 ajoneuvoa yli 60 maassa on varustettu Fogmakerin korkeapaineisella vesisumujärjestelmällä. Tehtävämme on pelastaa henkiä ja arvokasta kalustoa.

Lue visiostamme ja perusarvoistamme täältä.

fogmaker

FUNKTIONEN FÅR ALDRIG ÄVENTYRAS

Rädda liv genom att skydda fordon och slutna utrymmen med Fogmaker brandbekämpningssystem.

Yhteystiedot

Haluatko, että Fogmaker ottaa sinuun yhteyttä? Täytä alla sähköpostiosoitteesi ja kirjoita viesti, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

Contact form footer - FI